Yksittäinen liikkuja
Huippu- ja penkkiurheilijan Areena, vai kuinka?
Areena on ollut vilkkaassa urheilukäytössä, kulttuuri- ja messutapahtumien lisäksi. Pelkästään seurojen harjoitusvuoroilla kävijöitä on parhaimmillaan 500 henkilöä päivässä. Koripallo- ja salibandyottelut tarjoavat jännitystä penkkiurheilijoillekin. Areenaa on kehuttu yhdeksi maan parhaimmaksi pesäpallon sisäpelipaikaksi ja meillä pelataan myös jalkapallon ykkösen otteluita, alemman sarjatason otteluiden sekä harrasteturnausten lisäksi.
Tarvitseeko olla urheiluseuran jäsen päästäkseen Areenaan?
Ei, sillä kentillä on aina yleisövuoro, kun sitä ei ole varattu esim. seuralle. Halliin pääsee ostamalla kertalipun tai vaihtoehtoisesti kausikortin. Yleisurheilualueilla voi harrastaa lähes kaikkia lajeja mitä ulkonakin. Hyppypaikoilla välineet ovat valmiina, kumikuulia ja moukareita saa lainata välinevarastosta. Juoksuradoilla voi harjoitella vaikkapa aitajuoksua tai sauvakävelyä.
Areenassa on aina vakiot olosuhteet, joten pakkanen tai vesisade ei ole este liikkumiselle. Tämä kannattaa muistaa talviliukkailla, sisällä liikkuminen on turvallista. Koripallo-, lentopallo- ja salibandykenttä sekä tekonurmet ovat myös yleisön käytössä, silloin kun siellä ei ole ennakkovarausta. Pelikentät ovat kuitenkin kaikkein suosituimpia ja vapaita aikoja löytyy pääasiallisesti vain arkisin keskipäivän aikoihin. Mutta mikä estää tulla kokeilemaan vaikkapa ”katukorista” oikealle otteluareenalle!
Mitä muuta Areenassa voi tehdä?
Käytössä on myös kuntosali, nyrkkeilykehä, tatami ja Suomen korkein sisäkiipelyseinä. Korkeutta löytyy noin 18 m ja kiipeilymatkaa kertyy 25 m. Kuntosali sijaitsee kiipeilyseinän takana toisessa kerroksessa. Lisätietoja kiipeilyseinän käytöstä kohdassa "Kiipeily".
Tervetuloa liikkumaan!
Lisätietoja:
Hinnasto
Vakiovuorotiedotteet
Varauskalenteri
|